En ehtinyt kauankaan itkua tuhertaa, kun piti lähteä itsekin,
Isle of Manille.
Anun ja Pirjon kanssa matkasimme ensin junalla tunnin Liverpooliin, josta lähti lautta Mansaarelle. Lautalla sai jopa suomenkielistä palvelua portugalilaiselta miesmyyjältä.
Näimme kahden ja puolen tunnin matkan aikana öljynporauslauttoja ja tuulivoimaloita.
Isle of Manin pääkaupunki Douglas oli viehättävä merenrantakaupunki. Anu totesi, että kaupunki näytti juuri siltä, että siellä tapahtuu murha ja Hercule Poirot tai Neiti Marple tulee sitä selvittämään.
Päätimme vuokrata seuraavaksi päiväksi auton, mikä meinasi tyssätä siihen, että ensimmäisessä vuokraamossa vaadittiin kansainvälistä ajokorttia. Saimme kuitenkin auton varattua toisaalta.
Kun olimme löytäneet B&B majapaikkamme Wicklow Hillsin, yritimme löytää Manx museon tutustuaksemme manxilaisuuden historiaan. Viitat johtivat harhaan ja kun lopulta löysimme ystävällisen papan avustamana perille, oli myöhäistä ja ehdimme vain käväistä sisällä. C'est La Vie! On ravintola, jossa syötyämme teimme pubikierroksen. Rover's Returnissa maistelimme paikallista olutta ja Anu eksyi vessamatkalla. Bar George oli tehty vanhan koulun tiloihin.
Manin ravintoloihin ei ole tullut vielä tupakointikieltoa. Mansaarihan kuuluu autonomisena siirtomana Britannian kruunun alaisuuteen; sillä on oma hallinto, omat punnat ja postimerkitkin. Manin punnat eivät käy Britanniassa.
Jo ensimmäisen päivän jälkeen totesimme, että Manilla eksytään koko ajan kartalta ja aina mennään ylämäkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti